Miksi liikunta on välttämätöntä?
Liikunta on monelle ajatuksena vastenmielistä ja etenkin tällaisten ajatusten vallitessa halutaan perusteluita, miksi pitäisi liikkua ja tehdä sitä ja tätä. Täytyy kuitenkin huomioida se, että kun jokin asia ei ole niin mieluisaa itselle, on luontainen reaktio yrittää etsiä vahvistusta omalle päätökselle, esimerkiksi tässä tapauksessa liikunnan vähyydelle. Tällä ihminen suojaa omaa itsetuntoaan, vaikka se samalla toimii jarruna avoimuudelle ja uuden oppimiselle. Tämä kannattaa tiedostaa - saatat olla vastarannan kiiski liikuntaa kohtaan, koska et itse liiku tai et koe olevasi siinä hyvä. Suojaat sillä itseäsi. Totta kai syvempiä syitä liikkumattomuudelle on monia, mutta tämä on hyvin yleinen ajatteluketju vähän liikkuvilla - ja se on normaalia, ei hätää!
Jos ja kun kuitenkin perusteluita kaivataan, niin tässä muutamia. Näen liikunnan taikapulverina, jolla on positiivisia vaikutuksia kehoon ja mieleen. Liikunta ei ole vain tapa pitää paino kurissa tai saada lihakset kasvamaan – se on täyteliäämpää elämää mahdollistava elämäntapa, joka vaikuttaa terveyteemme, onnellisuuteemme ja jopa elinikäämme. Miksi liikunta on siis mielestäni välttämätöntä?
1. Fyysinen terveys
Liikunta on avainasemassa fyysisen terveytemme ylläpitämisessä. Se vahvistaa sydäntä, parantaa verenkiertoa ja auttaa saavuttamaan terveellisempää painoa sekä ylläpitämään parempaa kehonkoostumusta. Säännöllinen liikunta vähentää riskiä sairastua moniin sairauksiin, on kyse sitten sydän- ja verisuonitaudeista, II-tyypin diabeteksesta tai vaikkapa osteoporoosista. Lisäksi se parantaa vastustuskykyämme ja auttaa pitämään flunssat loitolla.
Hyvä lihaskunto auttaa tuki- ja liikuntaelimistön terveyden kanssa. Moni tietää, että tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat todellista "tuskaa paatissa" arjen keskellä. Ne heikentävät elämänlaatua sen siliän tien ja sairaslomat pitenevät. Lihaskunnolla saadaan ennaltaehkäistyä näitä vaivoja ja voidaan pitää kehon kunto paremmin omassa hallinnassa.
2. Mielenterveys
Liikunta ei vaikuta pelkästään kehoon, vaan myös mieleen. Se vapauttaa endorfiineja – kehon luonnollisia mielihyvähormoneja – jotka saavat meidät tuntemaan olomme onnellisemmaksi ja rentoutuneemmaksi. Säännöllinen liikunta auttaa myös lievittämään stressiä ja ahdistusta. Lisäksi sen on todettu olevan yksi täsmälääke masennuksen hoidossa. Liikunta tarjoaa meille mahdollisuuden irrottautua arjen kiireistä ja keskittyä hetkeen.
Liikunta edistää mielenterveyttä etenkin silloin, kun liikuntamuoto on itselle oikea ja liikunnan positiiviset vaikutukset astuvat esiin. Liikunnan aloittaminen voi olla pientä pinnistelyä, mutta sen vaiheen yli pääsemisen jälkeen, mielenterveyteen voidaan nähdä hyvät vaikutukset saman tien. Eihän liikunta vaikeimpia mielen ongelmia suoraan paranna, mutta harvoin siitä haittaakaan on!
3. Sosiaalinen kanssakäyminen
Liikunta voi olla myös sosiaalinen tapahtuma eli sosiaalista terveyttä edistävä väline. Se tarjoaa mahdollisuuden tavata muita ihmisiä, jakaa kokemuksia ja luoda uusia ystävyyssuhteita. Ryhmäliikuntatunnit, lenkkeilykaverit, kuntosalilla jutustelu ja pelailut porukassaovat kaikki esimerkkejä siitä, miten liikunta voi yhdistää ihmisiä. Yleensä pieni hyvä sosiaalinen paine madaltaa myös kynnystä liikkumiseen.
Tässä kuvaan astuu myös liikuntataidot ja miksi niitä kannattaa kehittää. Hyvien liikuntataitojen avulla on todennäköisempää löytää kavereita liikunnan parista, oli kyseessä sitten höntsäpelailu tai ryhmäliikunta. Vaikka taidot eivät olisi vielä hyvät, löytyy monesta paikasta eri lajien aloittelijoiden tai huonokuntoisten kursseja. Ei muuta kuin testaamaan!
4. Luovuus ja ajattelukyky
Liikunta ei vaikuta pelkästään kehoon ja mieleen, vaan myös aivoihin. Se parantaa verenkiertoa aivoissa ja lisää hapen saantia. Tämä puolestaan tehostaa ajattelukykyämme, luovuuttamme ja keskittymiskykyämme. Monet suuret ajatukset ja ratkaisut ovat syntyneet lenkkipolulla tai kuntosalilla. Nykyään liikunnan merkitys on huomattu oppilaitoksissa ja työpaikoilla. Taukojumpat ovat jo jonkinlainen bisnes, kun tutkimukset liikunnan vaikutuksista luovuuteen ja oppimiseen ovat kiirineet ihmisten korviin. Sopivan kevyt herättelevä liikunta auttaa takuulla itsensä kehittämisessä - se on olennainen taito muuttuvassa maailmassa.
5. Elämänlaatu ja pitkäikäisyys
Liikunta ei ole vain keino selviytyä arjesta – se on tapa elää täyteliästä elämää. Se antaa meille energiaa ja voimaa nauttia elämästä. Jotkin tutkimukset ovat osoittaneet, että säännöllisesti liikkuvat ihmiset elävät pidempään ja ovat onnellisempia. Mutta ei olla liian yksioikoisia - myös toisenlaisia tutkimuksia on, kuten se, että rankkaa liikuntaa tai urheilua harrastavat elävätkin lyhyempään! Kuitenkin sopivan, vähintään liikuntasuositusten mukaisen liikunnan toteuttaminen arjessa lisää elämänlaatua. Oletko huomannut koskaan, että uni tulee paremmin, kun olet sopivasti rasittanut itseäsi liikunnalla. Sopiva liikunta edistää sitä, että sänkyyn mennessä olo tuntuu väsyneeltä, mutta ei ylikuormittuneelta. Nukahtaminen helpottuu.
Olisihan näitä syitä muitakin ja liikunnasta on löydettävissä pieniä positiivisia nyansseja yhä lisää. Yleensä kuulee sanottavan, että "Ennen lähtemistä ei kiinnostanut yhtään, mutta kun pääsi liikkeelle, niin olo tuntui heti paremmalta". Joten ei muuta kuin liikkeelle ja kovasti tsemppiä!