Tietoa minusta

Taustaa

Aloitin liikunta-alalla kouluttautumisen jo vuonna 2012 ja olen jatkanut kouluttautumista tähän päivään asti. Olen löytänyt liikunta-alalta monia mielenkiintoisia opiskelun kohteita, kuten valmennus, psyykkinen valmennus, aloittelijoiden liikunta, liikunnanopetus, liikuntajohtaminen ja liikunnanohjaaminen. Näitä asioita olen päässyt työelämässä kokeilemaan käytännössä ja saamaan kokemusta eri tehtävistä, ja ennen kaikkea eri-ikäisten kanssa. Kaikista eniten täyttymystä tuntuu kuitenkin tuottavan ihmisten auttaminen liikunnan ja terveellisen elämän pariin. 

Tiedän, että yhä kasvava joukko ihmisiä kipuilee ja tasapainoilee liikkumattomuuden, ylipainon ja niistä aiheutuvien sairauksien kanssa. Se luokin merkitystä työlleni auttaa yhä useampia ihmisiä saamaan elämää terveellisemmäksi ja liikunnallisemmaksi. Työ on pitkäjänteistä, vaatii paljon sitoutumista, mutta ponnistelu tavoitteiden eteen on palkitsevaa sekä asiakkaalle että minulle. 

Joten eiköhän kääritä yhdessä hihat ja lähdetä liikkeelle!

t Joonas

Koulutuksia

2013 Terveysliikunta, Alkio-opisto

2016 Liikuntaneuvoja, Suomen urheiluopisto

2018 Liikunnanohjaaja AMK, Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu

2023 Liikunnanohjaaja (liikuntajohtaminen) YAMK, Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu

2024 Liikuntatieteiden maisteri, Jyväskylän yliopisto

Töitä muun muassa

2019-2024 Opettaja, mm. liikunnan- ja luokanopettajan työt

2019-2024 Valmentaja, mm. Crossfit -salit Lappeenranta, Kerava, 10k ja Espoo. Monipuolisen toiminnallisen harjoittelun ohjaamista.

2019, 2021-2023 Liikunnanohjaaja, mm. Espoon ja Lappeenrannan kaupungit

2016-2019 Golfalan työt, mm. Golfliitto - Hankekoordinaattori hankkeessa, mm. golfin aloittamisen kynnyksen madaltaminen, asiakaspalvelutehtävät golfkentällä

+ monia liikunnanohjaus, -opetus ja -valmennustöitä ym.